Nyt on sellainen juttu, että olen ajatellut aloittaa uuden blogin mitä voisi jopa ylläpitää paremmin kuin aijempaa blogiani johon kirjoitin viimeksi noin 8kk sitten (kunnes pari päivää sitten poistin sen)
Tästä blogista voisi sen ehkä sanoa, että tätä kirjoitan eräänlaisena online päiväkirjana, koska rehellisesti en jaksaisi kantaa mukanani enää vanhaa vihkoani ja kynää + viivotinta ja kumia jotka tulisivat erittäin tarpeelliseksi.
Eli päiväkirjailu alkakoot!
Nyt on 12.09.2014 Perjantai.
Kello on mukavat 03:03 kun nyt aloitan tätä kirjoittamaan.
Uni ei oikein meinaa tulla ja uskallan arvata että se johtuu siitä, että olen koko päivän levännyt koska olen erittäin ERITTÄIN pitkästä aikaa kipeänä! O_O
Juttuseura olisi ihan jees, mutta ainut henkilö joka on online puhuu puhelimessa ja on luurin päässä ollutkin noin tunnin verran (odotanpa sitä että häneltäk loppuu taas saldo).
Huomenna (Tai tänään, perkele) pitäisi olla ihan levollinen päivä, nii se että en nyt heti saa unta ei ole maailmanloppu, hiukan vain turhauttaa kun pitää olla niin hiljaa että ei voi tehdä mitään järkevää, esim. äänittää demoja Ramones tribuuttia varten, tai harjoitella soittimia ylipäätään, säveltää uutta materiaalia tai edes vaikka hitusen tehdä lihaskuntoharjoituksia (aivan kuin muka tekisin hah!)
Mutta en ole tänne nyt tullut myöskään kirjoittamaan pelkkää tylsää teini angstia (19 vuotta kun vielä olen, kohta loppuu sekin lysti) :D
Oli aika paska kesä (mitä sanoinkaan siitä angstaamisesta) tai no rehellisesti vain ensimmäinen kuukausi. Kesäkuu oli täyttä myrkkyä ja hengissä pakosta pysyttelyä, joka ei olisi kannattanut siitä syystä miksi pysyin hengissä mutta olen tyytyväinen että olen hengissä! Masennus kausi loppui heinäkuun 15. päivään mennessä kun pääsin kerrankin ulos päästäni edes hetkeksi! (Ehkä siihen liittyi myös seura missä olin :3)
Sen jälkeen otin uuden komennon elämääni, olihan tietenkin vielä muutamia (no okei monia) huonoja päiviä mutta nyt ne eivät tuntuneet niin lohduttomilta, otin ilon irti mistä pystyin! Esimerkkinä, ystävän mökillä käydessä olo oli erittäin surkea, ruma, paskaismainen, hirviömäinen ja ennen kaikkea.. yksinäinen. Mutta mikään seura ei vienyt sitä viimeksi mainittua tunnetta pois. Vika ei ollut seurassa ei suinkaan, vaan tässä typerässä pää kopassani ja siellä sisällä asuvasta alivuokralaisesta nimeltä aivot. Hautauduin ajatuksiini pimeässä nurkassa mutta sitten kurotin puhelimeeni kun siihen tuli viesti! Tai niin luulin. Se olikin vain facebook päivitys siitä että miten jollakulla on taas niin ihana vkloppu ja ilta jne jne jne.
Aloin miettimään että "mitä helevettiä mie yleensä teen kun on yksinäistä ja haluan paeta maailmaa?"
Yleensä tässä vaiheessa normaali ihminen ottaa väkijuomapullon kouraansa, kiskaisee sen kerralla naamariin ja on yhtäkkiä keinotekoisesti onnellinen n. sen yhden illan ja aamulla suru ja vitutus on kaksinkertainen. Jotkut vähemmän normaalit käärivät tupakkaa ja sujauttavat tupakan sekaan jtn "mieltä keventävää" (ja tuhoavaa).
Mutta koska minähän olen järkevä ja viisas ja kaikkea jumalasta adonikseen (ja vitut) niin minä tein sen mitä yleensäkin: Otin puhelimen, kuulokkeet ja coca-cola pullon ja turrutin mieleni animen ihanalla ja sateenkaarisen suloisella maailmalla (tällä kertaa vuorossa oli yksi lempisarjoistani One Piece).
Ja uskokaa tai älkää, se toimi. En tarvinnut mitään muuta kuin selvän ja ennalta-arvattavan juonen ja juotavaa ja siinä oli sen hetken onneni ainekset. Oi kun olisi aina noin helppoa keventää mieltään.
(noh rehellisyyden nimessä se on paljon helpompaa mitä kauemmas masennuskauden lopusta pääsee :3)
"Be free with your tempo be free, be free, surrender your evil be free, be free, to yourself"
Tästä blogista voisi sen ehkä sanoa, että tätä kirjoitan eräänlaisena online päiväkirjana, koska rehellisesti en jaksaisi kantaa mukanani enää vanhaa vihkoani ja kynää + viivotinta ja kumia jotka tulisivat erittäin tarpeelliseksi.
Eli päiväkirjailu alkakoot!
Nyt on 12.09.2014 Perjantai.
Kello on mukavat 03:03 kun nyt aloitan tätä kirjoittamaan.
Uni ei oikein meinaa tulla ja uskallan arvata että se johtuu siitä, että olen koko päivän levännyt koska olen erittäin ERITTÄIN pitkästä aikaa kipeänä! O_O
Juttuseura olisi ihan jees, mutta ainut henkilö joka on online puhuu puhelimessa ja on luurin päässä ollutkin noin tunnin verran (odotanpa sitä että häneltäk loppuu taas saldo).
Huomenna (Tai tänään, perkele) pitäisi olla ihan levollinen päivä, nii se että en nyt heti saa unta ei ole maailmanloppu, hiukan vain turhauttaa kun pitää olla niin hiljaa että ei voi tehdä mitään järkevää, esim. äänittää demoja Ramones tribuuttia varten, tai harjoitella soittimia ylipäätään, säveltää uutta materiaalia tai edes vaikka hitusen tehdä lihaskuntoharjoituksia (
Mutta en ole tänne nyt tullut myöskään kirjoittamaan pelkkää tylsää teini angstia (19 vuotta kun vielä olen, kohta loppuu sekin lysti) :D
Oli aika paska kesä (
Sen jälkeen otin uuden komennon elämääni, olihan tietenkin vielä muutamia (no okei monia) huonoja päiviä mutta nyt ne eivät tuntuneet niin lohduttomilta, otin ilon irti mistä pystyin! Esimerkkinä, ystävän mökillä käydessä olo oli erittäin surkea, ruma, paskaismainen, hirviömäinen ja ennen kaikkea.. yksinäinen. Mutta mikään seura ei vienyt sitä viimeksi mainittua tunnetta pois. Vika ei ollut seurassa ei suinkaan, vaan tässä typerässä pää kopassani ja siellä sisällä asuvasta alivuokralaisesta nimeltä aivot. Hautauduin ajatuksiini pimeässä nurkassa mutta sitten kurotin puhelimeeni kun siihen tuli viesti! Tai niin luulin. Se olikin vain facebook päivitys siitä että miten jollakulla on taas niin ihana vkloppu ja ilta jne jne jne.
Aloin miettimään että "mitä helevettiä mie yleensä teen kun on yksinäistä ja haluan paeta maailmaa?"
Yleensä tässä vaiheessa normaali ihminen ottaa väkijuomapullon kouraansa, kiskaisee sen kerralla naamariin ja on yhtäkkiä keinotekoisesti onnellinen n. sen yhden illan ja aamulla suru ja vitutus on kaksinkertainen. Jotkut vähemmän normaalit käärivät tupakkaa ja sujauttavat tupakan sekaan jtn "mieltä keventävää" (ja tuhoavaa).
Mutta koska minähän olen järkevä ja viisas ja kaikkea jumalasta adonikseen (
Ja uskokaa tai älkää, se toimi. En tarvinnut mitään muuta kuin selvän ja ennalta-arvattavan juonen ja juotavaa ja siinä oli sen hetken onneni ainekset. Oi kun olisi aina noin helppoa keventää mieltään.
(noh rehellisyyden nimessä se on paljon helpompaa mitä kauemmas masennuskauden lopusta pääsee :3)
"Be free with your tempo be free, be free, surrender your evil be free, be free, to yourself"
Aivan helvetin hieno lause, mutta miksi, OI MIKSI Queen sinä yksi lempiyhtyeistäni teit sen niin ahdistavaan kappaleeseen kuin "Innuendo"? Muistan kun ensimmäisen kerran kuulin tämän kappaleen.
Ja tuon tietyn kohdan. Biisi oli alusta saakka jo ollut hiljalleen ahdistava tunnelmaltaan, mutta kun TUO tietty kohta biisistä alkoi (n. 04:15min kohdalla, heille joita kiinnostaa pus! :-*) tunsin epätoivon, kuoleman ja ahdituksen valtaavan koko mieleni ja kehoni. En ollut ikinä kuullut mitään niin hienoa ja kauheaa samaan aikaan, musiikillisesti "Innuendo" on loistava! Mutta se tunnelma on jotain mikä repii mieleni kappaleiksi, mikä on syynä siihen että en voi kuunnella kyseistä biisiä kuin noin kerran kuukaudessa.
Tässä linkki tuohon mieleni tuhon sinfoniaan!
Hirveimpiä asioita mitä tiedän, on katsoa vierestä kun joku lähipiiristä hymyilee ja sanoo sinulle huojentavat sanat täynnä myrkkyä: "Kaikki on hyvin, ei ole mitään hätää, älä huolehdi." Ei myrkkyä minulle vaan itselleen, sillä se kun jonkun huolen voi nähdä hymyn läpi on maailman surullisimpia hetkiä.
"Insanity laughs, under pressure we're cracking".
Täydellinen lause kuvaamaan minulle ihmisiä jotka pakottavat itsensä pitämään naamansa hymyssä suin ja pokkana vaikka kuinka sisäpuoli murtuisi ja hajoaisi.
"Se mikä ei tapa, vahvistaa"? Ai niinkö. No entä se mikä murtaa? Voiko mielen palasia enää koota yhdeksi ns. terveeksi kokonaisuudeksi?
Toivon että voi.
Helvetti kun on hieno tajuta, että minulla on sittenkin joku vuodenaika-musiikki-rytmi (?ei samperi mikä termi) :D
Aloitetaan nyt vaikka 2012 sykkystä (syksystä):
Green day:n 3 uusinta levyä, Queen ja Apulannan herkempi tuotanto.
Talvi, Green Day:n vanha tuotanto, HIM ja KISSin Lick It Up levy.
Kevät, Ratsia, KISSin Revenge ja Hot In The Shade levyt.
Kesä, Michael Monroe, Hanoi Rocks, ACDC jne
Ja sitten sama rundi alkaa ALUSTA!
Esimerkkinä, tällä hetkellä soi Apulannan "Maanantai"! Kele ja aijemmin kuuntelin sen perkeleen "Innuendon". Samperi, pitää muutta tapoja.. :D
(Välihuomautuksena, Jouluna kuuntelen perhanasti rock ja metal versioita joululauluista ja MICHAEL JACKSONIA O__O Etenkin kappale "Black Or White"!)
Nyt on tähän vielä pakko valittaa vähän lisää asiasta mitä en vain voi käsittää, jalattaa, ymmärtää, hiffaa, kliffaa, en MITÄÄN! =__=
Ihmisille voi laittaa vaikka sata viestiä parin päivän sisään ja silti niihin ei voi edes vastata että "Hei sori nyt ei kerkeä" "Sori on kiire" "Sori ei kiinnostanut vastata" jne. Vaan ne viestit jätetään melkein ikuisiksi ajoiksi sinne "postilaatikkoon" hautumaan että ehkä ne joskus unohtuu lähettäjältä. saatana.
Okei antaa tän nyt olla tällainen vittu saatana päivitys kun kellokin on nuinkin paljon kuin 03:54, eli melkein tunnin tässä olen sölkännyt paskaa paperille (älkää ajatelko kirjaimelliseti ja jos niin teitte syyttäkää itseänne >:D)
Pitäkää huolta ittestäne, huominen alkaa kohta!
Ja tuon tietyn kohdan. Biisi oli alusta saakka jo ollut hiljalleen ahdistava tunnelmaltaan, mutta kun TUO tietty kohta biisistä alkoi (n. 04:15min kohdalla, heille joita kiinnostaa pus! :-*) tunsin epätoivon, kuoleman ja ahdituksen valtaavan koko mieleni ja kehoni. En ollut ikinä kuullut mitään niin hienoa ja kauheaa samaan aikaan, musiikillisesti "Innuendo" on loistava! Mutta se tunnelma on jotain mikä repii mieleni kappaleiksi, mikä on syynä siihen että en voi kuunnella kyseistä biisiä kuin noin kerran kuukaudessa.
Tässä linkki tuohon mieleni tuhon sinfoniaan!
Hirveimpiä asioita mitä tiedän, on katsoa vierestä kun joku lähipiiristä hymyilee ja sanoo sinulle huojentavat sanat täynnä myrkkyä: "Kaikki on hyvin, ei ole mitään hätää, älä huolehdi." Ei myrkkyä minulle vaan itselleen, sillä se kun jonkun huolen voi nähdä hymyn läpi on maailman surullisimpia hetkiä.
"Insanity laughs, under pressure we're cracking".
Täydellinen lause kuvaamaan minulle ihmisiä jotka pakottavat itsensä pitämään naamansa hymyssä suin ja pokkana vaikka kuinka sisäpuoli murtuisi ja hajoaisi.
"Se mikä ei tapa, vahvistaa"? Ai niinkö. No entä se mikä murtaa? Voiko mielen palasia enää koota yhdeksi ns. terveeksi kokonaisuudeksi?
Toivon että voi.
Helvetti kun on hieno tajuta, että minulla on sittenkin joku vuodenaika-musiikki-rytmi (?
Aloitetaan nyt vaikka 2012 sykkystä (syksystä):
Green day:n 3 uusinta levyä, Queen ja Apulannan herkempi tuotanto.
Talvi, Green Day:n vanha tuotanto, HIM ja KISSin Lick It Up levy.
Kevät, Ratsia, KISSin Revenge ja Hot In The Shade levyt.
Kesä, Michael Monroe, Hanoi Rocks, ACDC jne
Ja sitten sama rundi alkaa ALUSTA!
Esimerkkinä, tällä hetkellä soi Apulannan "Maanantai"! Kele ja aijemmin kuuntelin sen perkeleen "Innuendon". Samperi, pitää muutta tapoja.. :D
(Välihuomautuksena, Jouluna kuuntelen perhanasti rock ja metal versioita joululauluista ja MICHAEL JACKSONIA O__O Etenkin kappale "Black Or White"!)
Nyt on tähän vielä pakko valittaa vähän lisää asiasta mitä en vain voi käsittää, jalattaa, ymmärtää, hiffaa, kliffaa, en MITÄÄN! =__=
Ihmisille voi laittaa vaikka sata viestiä parin päivän sisään ja silti niihin ei voi edes vastata että "Hei sori nyt ei kerkeä" "Sori on kiire" "Sori ei kiinnostanut vastata" jne. Vaan ne viestit jätetään melkein ikuisiksi ajoiksi sinne "postilaatikkoon" hautumaan että ehkä ne joskus unohtuu lähettäjältä. saatana.
Okei antaa tän nyt olla tällainen vittu saatana päivitys kun kellokin on nuinkin paljon kuin 03:54, eli melkein tunnin tässä olen sölkännyt paskaa paperille (älkää ajatelko kirjaimelliseti ja jos niin teitte syyttäkää itseänne >:D)
Pitäkää huolta ittestäne, huominen alkaa kohta!
T: Juibe/Halimonsteri :3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti